Ajankohtaista

Liikuntakuukausi oli piristys seurakunnan arjessa

Julkaistu 19.09.2014

Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnassa on tehty paljon erilaisia liikuntakokeilua Täydellisen liikuntakuukauden aikana. Seurakunnassa on sekä järjestetty uusia tapahtumia, kuten Kalis-haaste ja Apostolin kyydillä, että otettu liikuntaa mukaan työnteon arkeen.


”Suurin juttu on ollut, että liikunta on ollut puheissa ja esillä oleva asia. Työntekijöiden lenkkikisa on innostanut monia liikkumaan ja se tulee saamaan seuraa talvella, jossain muodossa,” kertoo Mikkelin tuomiokirkkoseurankunnan työalajohtaja Ville Kämäräinen.


”Myös toiminnan liikunnallistamista olemme miettineet ja myös toteuttaneetkin. Liikunta tulee olemaan jatkossakin entistä enemmän välillä.”


Esimerksiksi Kämäräinen nostaa rippikoulun laatukehitystyön, jonka jälkeen jokainen rippikoulupäivä tulee sisältämään jonkilaista liikuntaa.


”Kaikenkaikkiaan liikuntakuukausi ja sitä edeltävä työskentely on ollut tarvittu ja hyvä piristys seurakunnan arjessa,” toteaa Kämäräinen.

Kaikki uutiset

Uusimmat viestit ja tiedotteet

MAHL sai liikuntakuukauden aikana rohkeutta
Tuomas Anttonen pitää Täydellistä liikuntakuukautta rohkeana ja monipuolisena.
22.09.2014
Tänään koko kaupunki liikkuu
On ilo liikkua yhdessä! Ilmoita nyt oma liikuntapahtumasi ja kutsu muut mukaan!
22.09.2014
AMERIKKALAISTA JALKAPALLOA PÄÄSEE KOKEILEMAAN TÄLLÄ VIIKOLLA
Bouncers pitää avoimet ovet kuplahallilla.
16.09.2014
Jäälajeja ja patikointia
Viikonloppuna luvassa Jukurien ja Kampparien yhteistyötä ja koululaisyleisurheilua.
12.09.2014

 

ESLIValoMikkelin kaupunkiMikelin kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys Mikke ryVipuvoimaa EU:lta 2007-2013Euroopan unioni Euroopan sosiaalirahasto